Ostoksilla

Minulla on paha tapa ostella kirjoja, erityisesti 'jos halvalla saa' eli kirppareilta, divareista, antikvariaateista jne. Pyrin kuitenkin siihen, etten ostaisi itselleni kirjoja, joita en lue kuin kerran tai jotka ovat helposti hankittavissa vaikkapa kirjastosta. Suurin osa lukemastani kirjallisuudesta tulee kuitenkin kirjaston hyllystä, omia kirjojanikin toki luen, mutta harvoin ostan itselleni kirjaa siksi, että haluan lukea juuri sen kirjan juuri sillä hetkellä. Tämä pätee oikeastaan vain keittokirjoihin. Kaunokirjallisuuden suhteen myönnän olevani pihi, haluan yleensä aina ensin varmistua kirjan laadusta ja uudelleenluettavuudesta ennen kuin ostan sen itselleni. Poikkeuksia ovat vain edulliset dekkarit kirjoittajilta, joiden tyylin tunnen jo tai pokkarit, joiden hinta ei päätä huimaa mutta kirjaston varausjonot sen puolestaan tekevät.

Kuitenkin, ostan siis kirjoja mielestäni huomattavan paljon. Tällä hetkellä minulla on noin puolitoista hyllymetriä kirjoja, joille ei ole olemassa minkäänlaista hyllypaikkaa. Ja minulle on äärimmäisen tärkeää, että kirjat ovat hyllyssä, eivät epämääräisinä kasoina siellä sun täällä. Ja taas tällä viikolla ostin lisää kirjoja. Kotikaupungissani on ihana antikvariaatti, jonka valikoima on minun mielestäni suorastaan mainio. Tuntuu, että aina löytyisi jotakin ostettavaa. Niin kävi nytkin. 

Kirjapinojen kartutusta.

Nyt kuitenkin voin yrittää puolustautua sillä, että kaksi kirjaa kolmesta oli kirjoja, joita olen etsinyt kohtuuhinnalla jo pidempään. Ainoastaan Eeva Tenhusen esikoisdekkarin 'Mustat kalat' näköispainos oli impulssiostos, mutta kirjan hinta-kuntosuhde oli erinomainen. Kaksi muuta puolestaan olivat pitkän aikaa etsittyjä. 

Louisa May Alcottin 'Pikku naisia' on yksi niistä lapsuuden kirjoista, jonka haluan nyt aikuisenakin omistaa ja lukea aina toisinaan. Minulta löytyvät hyllystä sarjan osat II ja IV eli 'Viimevuotiset ystävämme' ja 'Plumfieldin pojat', mutta miksi, sitä en edes tiedä. Sen tiedän, etten ole niitä itse ostanut, vaan saanut ehkä lahjaksi, mikä selittänee myös osien I ja III tähän astisen puutteen. 'Pikku miehiä' pysyy siis edelleen etsittävien listoilla. 

Toinen etsitty kirja, ei tosin läheskään yhtä pitkään ja hartaasti etsitty kuin Alcott, oli Anne Frankin päiväkirjan uusi laitos. Olen lukenut Eila Pennasen suomennoksen 'Nuoren tytön päiväkirja' nuoruudessani, ja kun uusi, täydennetty laitos ilmestyi Anita Odén kääntämänä 2002 en kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Myöhemmin olen kuitenkin alkanut kaivata tätäkin teosta, jossain muodossaan, omaan hyllyyni. Nyt kun hyväkuntoinen ja edullinen kappale sattui kohdalle, en jäänyt harkitsemaan enempää. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla millainen tulee olemaan mahdollisesti parin vuoden sisään ilmestyvä kriittinen editio, jonka on kerrottu sisältävän vielä enemmän alkuperäisistä julkaisuista pois jätettyä materiaalia.