Viikonloppuna halusin päästä helpolla keittiössä ja päädyinkin sunnuntaiksi varaamaan tarpeet nyhtöpossua varten. Nyhtöpossu, alkukielellä 'pulled pork' eli 'vedetty sika', lienee tämänhetkisen nosteensa ansiosta jo tuttua tavaraa useimmille. Ainakin itse olen huomannut, että kyseinen ruoka on esiintynyt entistä tiuhempaan sekä blogeissa että ravintoloiden listoilla viimeisen vuoden aikana. Kyseessähän on siis pitkään, miedossa lämmössä kypsennetty possunlihapala, jonka voi lopulta nyhtää kappaleiksi haarukalla.
Itse suosin tässä ruuassa n. 1,5 kg painoisia, suolattuja sian lapapaloja, koska niitä nyt sentään jostain joskus saa. Käytännössähän tämän voi tehdä suunnilleen mistä osasta vain, ainoastaan fileet kannattaa unohtaa. Suurin ongelma voikin siis olla se, että löytää riittävän suuren, marinoimattoman köntin lihaa. Tähän on tultu, meidät on opetetu syömään ainoastaan valmiiksi suikaloituja tai pilkottuja ulkofileitä ja kinkkuja. Mutta, mikäli satut asumaan palvelevan lihatiskin lähettyvillä, sinne! Ja toki sitä oman marketin kauppiastakin voi nykäistä hihasta ja kysyä, voisiko valikoimiin saada vaikkapa tuota suolattua sian lapaa.
Valmistusprosessi on tämän ruuan kanssa turhankin helppo. Koska itse käytän useimmiten valmiiksi suolattua lihaa, voin olla laiska ja aloittaa valmistuksen maustamisella vasta samana aamuna. JOS kuitenkin käy niin, että liha on täysin maustamatonta, täytyy edellisenä iltana nähdä vaivaa kymmenen minuuttia. Mausteet (ja tarvittaessa se suola) hierotaan lihaan. Piste. Liha dumpataan riittävän isoon uunivuokaan tai mieluiten kannelliseen pataan. Peitetään nesteellä. Kansi päälle. Ja uunitetaan ainakin neljä tuntia n.160 asteessa. Tökitään toisinaan haarukalla. Liha on valmista kun se alkaa hajota. Kalastetaan lihat nesteestä, syödään.
Nyhtöpossu:
1,5 kg (suolattua) sianlapaa
mausteet:
2 tl (savu)paprikaa
2 tl mustapippurirouhetta
2 tl sipulijauhetta
(2tl sokeria)
(2tl suolaa)
1 tl cayannea
neste:
joko colajuomaa (sokerit mukana)
tai omenamehua + 1dl (omena)viinietikkaa
nesteen määrä riippuu käytettävän uunipadan koosta
Ja sitten siihen coleslawhin. Itse kokkailin siis superhelppoa possua ja lisäksi sämpylöitä, joiden päällä possun lopulta nautimme. Puolisoni Herra M. kaipasi kuitenkin lisäkkeeksi coleslawta, ja koska lähimarketti ei sellaista valmiina tarjonnut (tämä olisi sopinut meidän laiskurisunnuntaihin) päädyttiin tekemään itse. Todellisuudessa tämäkin oli superhelppoa, raastettua kaalia ja porkkanaa sekaisin majoneesin kanssa. Suurpiirteinen ohje menee jotenkin näin
Coleslaw:
puolikas pieni kaali
kolme kohtuullisen kokoista porkkanaa
majoneesia
mustapippuria, suolaa ja sokeria
pieni loraus viinietikkaa
Tässä ruuassa kohtasimme kuitenkin ongelman. Majoneesia ei ollut määrällisesti kovinkaan paljon, mutta maku oli silti aika tuhti, ja niin tietysti kuuluukin olla. MUTTA mitä ihmettä ravintoloissa yms. paikoissa laitetaan coleslawhin majoneesin lisäksi? Lopputulos on usein raikkaampi eikä ollenkaan niin rasvainen kuin tämä kotona tehty. Kokeilut jatkuvat.
tiistai 28. toukokuuta 2013
perjantai 24. toukokuuta 2013
Kirjasta leffaksi
Viime vuosina olen käynyt enenevissä määrin katsomassa elokuvia, jotka perustuvat kirjaan. Edellinen tällainen elokuvareissu oli Anna Karenina, jossa Tolstoin 900 sivua oli tungettu pariin tuntiin valkokankaalla. Elokuva sinänsä oli komea, ja pidin erityisesti lavastukseen liittyvästä kikkailusta. Tunnustan avoimesti, että en ollut ennen elokuvaa jaksanut lukea tätä Tolstoin romaania kokonaan, vaikka se klassikko-listallani olikin. Leffa kuitenkin yllytti minut ottamaa selvää, millainen oli alkuperäinen teksti, johon käsikirjoitus oli pohjattu. Vaikka kirja ei tajuntaani räjäyttänytkään, olin silti iloinen siitä, etten jättänyt käsitystäni Tolstoista Keira Knightleyn näyttelemisen varaan.
Näin tuntuu käyvän aina. Useimmiten olen ensiksi lukenut kirjan ja sen jälkeen näen siitä tehdyn elokuvan. Ja petyn. Joka kerta. Ja kysymys ei ole siitä, että nämä elokuvat olisivat huonoja! Ei todellakaan. Esimerkiksi romattinen (hömppä)draama P.S. Rakastan sinua (vuodelta 2007) on omassa kategoriassaan aivan mainio elokuva. Mutta, koska olin lukenut kirjan ensin, petyin pahasti. Elokuvaa mainostettiin nimenomaan kirjan filmatisointina ja niinpä koinkin, että tarinaan oli tehty liikaa muutoksia. Koska kysymyksessä oli amerikkalainen elokuva, saatoin sietää tarinan tapahtumapaikan siirtämisen Atlantin yli, mutta se, että päähenkilön perhe ja työ ja koko joukko muitakin asioita oli käännetty täysin päälaelleen, se potutti.
Toki ymmärrän, että leffoissa ei voida kertoa kaikkea samaa kuin kirjoissa, aikaa ei vain ole tarpeeksi. Vaikka sanotaankin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitäisi muistaa mainita, ettei se aina pidä paikkaansa kun kyseessä on kirja vs. elokuva. Parhaiten elokuviksi ehkä taipuvatkin sellaiset kirjat, joissa juonikuvio on riittävän yksinkertainen, mutta kuitenkin mukaansa tempaava. Hahmoja voi olla montakin, mutta mitä useampi henkilöitä on, sitä karikatyyrisempiä ja stereotyyppisempiä heidän täytyy olla. Ja jos olennaisia tapahtumia tai hetkiä ei ole montaa, toisarvoiset tapahtumat voi helposti jättää elokuvasovituksesta pois. Lisäksi tarinan on kuljettava eteenpäin suoraviivaisesti, ihmiset sanovat mitä ajattelevat ja turhat henkilöiden päänsisäiset pohdinnat jäävät pois.
Seuraava kirjasta leffaksi -kokemukseni tulee olemaan Kultahattu eli F. Scott Fitzgeraldin 1920-luvulla ilmestyneen, myöhemmin klassikoksi nousseen, romaanin elokuvasovitus, jota tähdittää Leonardo DiCaprio. Romaanin olen lukenut ja toivon, lukemistani arvioista huolimatta, ettei elokuvasovituksessa olisi hukattu alkuteoksen henkeä ja historiallista kontekstia. Onneksi ainakin DiCaprion näyttelijäntaidot vain paranevat vuosi vuodelta, on siis jotain mitä odottaa.
Näin tuntuu käyvän aina. Useimmiten olen ensiksi lukenut kirjan ja sen jälkeen näen siitä tehdyn elokuvan. Ja petyn. Joka kerta. Ja kysymys ei ole siitä, että nämä elokuvat olisivat huonoja! Ei todellakaan. Esimerkiksi romattinen (hömppä)draama P.S. Rakastan sinua (vuodelta 2007) on omassa kategoriassaan aivan mainio elokuva. Mutta, koska olin lukenut kirjan ensin, petyin pahasti. Elokuvaa mainostettiin nimenomaan kirjan filmatisointina ja niinpä koinkin, että tarinaan oli tehty liikaa muutoksia. Koska kysymyksessä oli amerikkalainen elokuva, saatoin sietää tarinan tapahtumapaikan siirtämisen Atlantin yli, mutta se, että päähenkilön perhe ja työ ja koko joukko muitakin asioita oli käännetty täysin päälaelleen, se potutti.
Toki ymmärrän, että leffoissa ei voida kertoa kaikkea samaa kuin kirjoissa, aikaa ei vain ole tarpeeksi. Vaikka sanotaankin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitäisi muistaa mainita, ettei se aina pidä paikkaansa kun kyseessä on kirja vs. elokuva. Parhaiten elokuviksi ehkä taipuvatkin sellaiset kirjat, joissa juonikuvio on riittävän yksinkertainen, mutta kuitenkin mukaansa tempaava. Hahmoja voi olla montakin, mutta mitä useampi henkilöitä on, sitä karikatyyrisempiä ja stereotyyppisempiä heidän täytyy olla. Ja jos olennaisia tapahtumia tai hetkiä ei ole montaa, toisarvoiset tapahtumat voi helposti jättää elokuvasovituksesta pois. Lisäksi tarinan on kuljettava eteenpäin suoraviivaisesti, ihmiset sanovat mitä ajattelevat ja turhat henkilöiden päänsisäiset pohdinnat jäävät pois.
Seuraava kirjasta leffaksi -kokemukseni tulee olemaan Kultahattu eli F. Scott Fitzgeraldin 1920-luvulla ilmestyneen, myöhemmin klassikoksi nousseen, romaanin elokuvasovitus, jota tähdittää Leonardo DiCaprio. Romaanin olen lukenut ja toivon, lukemistani arvioista huolimatta, ettei elokuvasovituksessa olisi hukattu alkuteoksen henkeä ja historiallista kontekstia. Onneksi ainakin DiCaprion näyttelijäntaidot vain paranevat vuosi vuodelta, on siis jotain mitä odottaa.
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Paprikoiden kuorimisesta ja Nigellan dippi
Olen pitkään tuskaillut paprikoiden kuorimisen kanssa, täällä Suomessa kun harvemmin törmää kaasuliesiin, joiden liekissä paprikan kuoren voisi näppärästi polttaa irti. Toki usein resepti onnistuu, vaikka paprikaa ei kuorisikaan, mutta itse suosin kuorettomia versioita. Ja näitähän saa helposti kunnolla varustellusta marketista.
Koska kärsin kuitenkin toisinaan pahasta tarpeesta tehdä itse, löysin lopulta tavan poistaa paprikoista kuoret ilman itkua. Tämän ratkaisun tarjosi joku jenkkiblogi, kun ymmärsin hakea paahdettujen paprikoiden ohjetta. Homma on hyvin helppo;
paprikat pariin kolmeen lohkoon, vähän öljyä pintaan ja uuniin 225 asteeseen vähintään pariksi kymmeneksi minuutiksi. Korostan tässä sanaa 'vähintään', muutaman kokeilun jälkeen silmämääräinen arvio kertoo kyllä, kupliiko pinta tarpeeksi. Kuumat paprikat kannattaa nostella lämmön kestävään kulhoon ja peittää kelmulla, ja kun ne ovat jäähtyneet tarpeeksi, voi kuoret riipiä irti sormin.
Ja se mihin olen itse käyttänyt näitä kuorettomia ihanuuksia viime aikoina, on Nigella Lawsonilta lainattu dippiohje. Alkuperäinen ohje on nimeltään 'Jumbo Chili Dip' tai sinne päin. Bongasin ohjeen telkkarissa pyörineestä Nigellan uudet herkut -sarjasta. Originaaliin versioon tulee tuhdisti chiliä, kuten nimikin antaa ymmärtää, mutta itse olen varioinut hieman. Tämän toteuttamiseen tarvitaan sauvasekoitin tai blenderi.
Jumbo Paprika Dippi
2-3 paprikaa, kuoret poistettuna tai muuten kypsinä
0,5 dl tomaattimurskaa (tai maun mukaan)
puoli punttia tuoretta korianteria (tai tl kuivattua, hyi minua)
puolikkaan limen mehu
suolaa ja pippuria maun mukaan
(chiliä)
(valkosipulia)
0,5-1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
Aja öljyä lukuunottamatta kaikki ainekset tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Maistele, lisää tarvittaessa mausteita ja lopuksi öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Mikäli edellä kuvattu kaatuu blenderin tai vastaavan puutteeseen, voi näppärä kotikokki toteuttaa lähes samoista aineksista herkullisen salsan. Jätä silloin öljy pois ja korvaa tomaattimurska tuoreilla tomaateilla. Silppua kaikki ainekset pieneksi, sekoita ja anna maustua kylmässä hetki.
Koska kärsin kuitenkin toisinaan pahasta tarpeesta tehdä itse, löysin lopulta tavan poistaa paprikoista kuoret ilman itkua. Tämän ratkaisun tarjosi joku jenkkiblogi, kun ymmärsin hakea paahdettujen paprikoiden ohjetta. Homma on hyvin helppo;
paprikat pariin kolmeen lohkoon, vähän öljyä pintaan ja uuniin 225 asteeseen vähintään pariksi kymmeneksi minuutiksi. Korostan tässä sanaa 'vähintään', muutaman kokeilun jälkeen silmämääräinen arvio kertoo kyllä, kupliiko pinta tarpeeksi. Kuumat paprikat kannattaa nostella lämmön kestävään kulhoon ja peittää kelmulla, ja kun ne ovat jäähtyneet tarpeeksi, voi kuoret riipiä irti sormin.
Ja se mihin olen itse käyttänyt näitä kuorettomia ihanuuksia viime aikoina, on Nigella Lawsonilta lainattu dippiohje. Alkuperäinen ohje on nimeltään 'Jumbo Chili Dip' tai sinne päin. Bongasin ohjeen telkkarissa pyörineestä Nigellan uudet herkut -sarjasta. Originaaliin versioon tulee tuhdisti chiliä, kuten nimikin antaa ymmärtää, mutta itse olen varioinut hieman. Tämän toteuttamiseen tarvitaan sauvasekoitin tai blenderi.
Jumbo Paprika Dippi
2-3 paprikaa, kuoret poistettuna tai muuten kypsinä
0,5 dl tomaattimurskaa (tai maun mukaan)
puoli punttia tuoretta korianteria (tai tl kuivattua, hyi minua)
puolikkaan limen mehu
suolaa ja pippuria maun mukaan
(chiliä)
(valkosipulia)
0,5-1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
Aja öljyä lukuunottamatta kaikki ainekset tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Maistele, lisää tarvittaessa mausteita ja lopuksi öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Mikäli edellä kuvattu kaatuu blenderin tai vastaavan puutteeseen, voi näppärä kotikokki toteuttaa lähes samoista aineksista herkullisen salsan. Jätä silloin öljy pois ja korvaa tomaattimurska tuoreilla tomaateilla. Silppua kaikki ainekset pieneksi, sekoita ja anna maustua kylmässä hetki.
tiistai 21. toukokuuta 2013
Kuka, mitä, häh??
Tämä blogi kertoo nimensä mukaisesti juttuja ylläpitäjänsä keittiöstä ja kirjahyllystä. Ne ovat ne kaksi paikkaa, joissa viihdyn parhaiten. Tai teknisesti ottaen en kyllä viihdy kirjahyllyssäni, viihdyn sohvalla kirjahyllystä löytyvässä seurassa. Aina tämä sohvaseuraa tarjoava kirjahylly ei tosin ole omani, se voi olla myös kirjaston tai joskus kavereidenkin. Kerron ajatuksiani sekä kirjoista, joita olen lukenut, että kirjallisuudesta, kirjailijoista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä.
Toinen lempparipaikkani on keittiö, jossa puuhaan jotakin murua rinnan alle harva se päivä. Useimmiten kysymys ei ole gourmeesta, eikä tarkoitukseni ole muutenkaan kirjoittaa perinteistä ruokablogia. Leivon ja kokkaan, mutta en reseptiikka on kohdallani vähän niin ja näin. Niinpä toivonkin, että jakaisin blogissa kikkoja, vinkkejä, linkkejä ja muita oivalluksia, joihin olen törmännyt. Samoin saataan toisinaan turinoida muistakin ruokaan ja elintarvikkeisiin liittyvistä ajatuksista, kuten automarketeista ja lähiruuasta.
Toinen lempparipaikkani on keittiö, jossa puuhaan jotakin murua rinnan alle harva se päivä. Useimmiten kysymys ei ole gourmeesta, eikä tarkoitukseni ole muutenkaan kirjoittaa perinteistä ruokablogia. Leivon ja kokkaan, mutta en reseptiikka on kohdallani vähän niin ja näin. Niinpä toivonkin, että jakaisin blogissa kikkoja, vinkkejä, linkkejä ja muita oivalluksia, joihin olen törmännyt. Samoin saataan toisinaan turinoida muistakin ruokaan ja elintarvikkeisiin liittyvistä ajatuksista, kuten automarketeista ja lähiruuasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)