Juhannusruokaa

Keskikesän juhla ajoi sitten meidätkin kaupungista maalle, äidin lihapatojen ääreen. Tai no, patojen ja patojen. Yhtä kattilaa on käytetty, siinä on keitetty perunoita, muuten kaikki ruoka on valmistettu parin viime päivän ajan grillaamalla. Tänään taitaa kuitenkin olla padankin vuoro päästä käyttöön, ribsien grillaamiseen minulla ei riitä hermo eikä osaaminen. Juhannuksen ruokalistalla on siis ollut jos jonkinmoista grilliherkkua ja erilaisia salaatteja. Ja tietenkin niitä uusia perunoita, kaikille meidän perheestä kun kesä ei vain ole kesä ilman uusia perunoita ja silliä. Sillipurkin tyhjennyttyä kiinnostus uusiin peruinoihinkin kuitenkin lopahtaa nopeasti. 

Mitään varsinaisia ruokaohjeita ei kyllä tähän mennessä ole juhannusmenuuta varten käytetty, kellekään ei ole ollut tärkeää, että ruoka olisi mitenkään kovin hienoa ja monimutkaista, olennaisempaa on ollut helppous ja hyvä maku. Ja sen yhden kerran kun käytin leipomiseen ohjetta, sovelsin hyvin vapaasti. Tein nimittäin netistä löytämälläni Sikke Sumarin Mascarpone-limetortun ohjeella "hiukkasen" sovelletun version. Minulla ei siis ollut pohjaan mantelimassaa, eikä täytteeseen mascarponea.. Torttu odottaa vielä jääkaapissa tämän päivän kahvihetkeä, joten mausta voin sanoa jotakin vasta myöhemmin. Toteutus oli kuitenkin helppo; tein murotaikinan (koska pakastimesta ei löytynyt enää yhtään valmistaikinaa) ja paiston sitä kymmenisen minuuttia. Sitten kippasin päälle täytteen joka sisälsi 4 keltuaista ja 1 dl sokeria vaahdotettuna, ja vaahdon sekaan käännellyn sössön, jossa oli 250g purkki tavallista tuorejuusto, 1dl kermaa ja yhden limen kuori ja mehu. Paistoin 180 asteessa parikymmentä minuuttia. Saas nähdä miltä maistuu.

Tänään on siis vuorossa ribsejä, ja erinäisiä muita lihoja, koska ei niitä ribsejä jaksa niin paljoa kaluta, että nälkä lähtisi. Kyseessä on siis ihan pelkät possun kylkirivit, ei mikään paahtokylki, jossa olisi enemmän syötävääkin. Ajattelin, että laitan ribsit tällä kertaa mietoon uuniin ja vähän nestettä mukaan pitämään mehevyyttä yllä. Joskus olen keittänyt ribsejä ja sekin periaatteessa toimi hyvin, tosin lopputulos oli niin murea, ettei pintaa enää voinut ottaa väriä grillissä, koska lihat tippuiva luista. Pelkkää grillaamista ei ole kokeiltu ikinä, mutta siihen lienee syynä ennemminkin laiskuus ja epävarmuus grillaajana.

Ja jotta ei nyt jäisi sitä käsitystä, että perheemme elää pelkällä lihalla, niin sanotaan nyt lopuksi vielä, että on täällä syöty muutakin. Esimerkiksi coleslawta, vihreää salaattia, maissia, juustoja, paprikaa & kesäkurpitsaa. Ja niitä perunoita.

Epäonnistunut lukuyritys

Nyt se sitten tapahtui. Tämän blogin ensimmäinen epäonnistunut yritys lukea kirja. Yleisesti ottaen kyse ei kuitenkaan ole ensimmäisestä, eikä edes toisesta, epäonnistumisesta. Kertoo minun jääräpäisyydestäni, että edes kutsun kirjan kesken jättämistä 'epäonnistumiseksi', koska siitähän ei oikeasti ole kysymys. Eivät kaikki tykkää kaikista kirjoista, ei edes sama ihminen eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa tykkää automaattisesti lukea samoja kirjoja. Lempparit ja genret vaihtelevat, ja joskus tekee mieli kokeilla jotain uutta. Niin kuin vaikka permanenttia. Ja sitten kun kokeilee, tietää sopiiko se itselle. Ja jos ei sovi, niin mitä sitten? Kiharoista pääsee eroon trimmaamalla sentin sängen ja kirjasta sulkemalla sen. 

Minä siis itse olen todella niuho lukemiseni suhteen. Kirjojen kesken jättäminen ei vain ole minun juttuni. Luulen, että kysymys on siitäkin, että mietin yleensä hyvin pitkään mitä alan lukea. Varsinkin, jos kysymyksessä on minulle ennestään tuntematon kirjailija tai genre, olen supervarovainen valitessani ensimmäistä luettavaa teosta. Näin ollen, huteja sattuu aika harvoin. Olen kuitenkin huomannut, että jos valitsen kirjan sillä perusteella, että minun TÄYTYY se lukea (koska kyseessä on klassikko tai arvostelumenestys tai Finlandia-voittaja tai jotain muuta), huti on todennäiköisempi. Ei tietenkään aina, mutta joskus. Silti valitsen näitä pakko-lukea-kun-tämä-on-nyt-hip -kirjoja luettavaksi suhteellisen usein, sillä haluan oppia pitämään monenlaisista kirjoittajista ja teoksista. Mutta joskus ei vaan lähde.

Mikäpäs tällä kertaa sitten jäikään kesken? Noh, kysymyksessä oli kovaksi keitettyjen dekkareiden Marlowe-klassikko, Raymond Chandlerin Syvä uni. Ei vaan lähteny. Dekkareista ja niiden eri genreistä riittää asiaa vielä ihan omaan postaukseensa, mutta sanotaan nyt tässä vaikka, että kovaksi keitetyt yksityisetsivät eivät vielä koskaan ole olleet minun juttuni.

Blogi-rukka ja koukuttavat kirjat

Kun elämä vie, jää blogigin helposti lapsipuolen asemaan ja hylätään nurkkaan odottamaan parempia aikoja. Näin on päässyt käymään itsellenikin viimeisen parin viikon aikana. Olen kyllä lukenut, samoin kokannut, mutta aikaa ja jaksamista näistä kertomiseen ei ole ollut. Parin viime päivän.. Okei, koko tämän viikon olen myös katsonut aivan liikaa telkkaria, kiitos netin suoratoistopalvelut!! Kröhöm.. Siis minulle saattaa aina toisinaan käydä niin, että aloitan jonkin tv-sarjan katsomisen, joko dvd-boksina tai netistä, ja sitten se on vaan katsottava loppuun. Ei vain se jakso, tai se kausi, vaan koko sarja. Kerralla. Yleensä kysymys on brittidekkareista, toisinaan myös komedioista.

Kun tv-sarja koukuttaa, annan mennä, jos minulla vain on aikaa. Aivan samoin toimin kirjojen kanssa. Koukuttavat kirjat ovat myös aivan oma lajinsa. Minä en voi väittää, että aina lukiessani olen niin lumoutunut kirjasta, etten voi laskea sitä käsistäni ennen kuin se on luettu. Useimmiten lukemani kirjat ovat hyviä, joskus keskinkertaisia ja toisinaan KOUKUTTAVIA. Kaikki kirjat eivät tätä ole ja se on pelkästään hyvä asia. Koukuttava kirja imaisee lukijan niin syvälle omaan maailmaansa, että muu arki ja elämä häiriintyy. Ruokana on kuppinuudeleita ja tiskit kasaantuvat. Teetä juodaan enemmän kuin 1800-luvun briteissä. Suihkun olemassaolo ja käyttötarkoitus unohtuvat. Ja sitten kirja loppuu. Hyvä ettei itku pääse, en halua vielä päästää irti hahmoista ja heidän tarinastaan.

Millainen sitten on koukuttava kirja?? Muutamia sääntöjä, jotka pätevät minun kohdallani;
1) Kielen täytyy olla hyvää ja sujuvaa. Ei liian kekseliäitä kielikuvia, ei mitään mitä täytyy jäädä pohtimaan.
2) Tarinan täytyy käsitellä perusaiheita; rakkautta, vihaa, murhia, kostoa, onnen tavoittelua, kasvua ihmisenä.
3) Vaikka aihe olisikin rankka, kuten kuolema, täytyy kirjan olla riittävän pinnallinen eli ei syviä, filosofisia pohdintoja vaikkapa surun olemuksesta.
4) Kirjassa täytyy olla positiivinen pohjavire, eli lukijan täytyy voida luottaa siihen, että lopulta kaikki käy hyvin.
5) Ja edellisestä seuraa se, että lopun täytyy olla onnellinen tai ainakin tarjota mahdollisuus onneen tulevaisuudessa.

Nämä säännöt ainakin pätevät kirjoissa, joita itse luen ahmien, erityisesti nro 1 on minulle tärkeä. Vaikka pidän kielellä leikittelystä ja toisinaan luen kirjoja enemmän käytetyn kielen, kuin sillä sanottujen asioiden vuoksi, ei ahmiminen onnistu mikäli sanoihin jää kiinni. Näin ollen monet hyvät kirjat eivät pääse minun koukuttavien kirjojen listalleni. Listalta löytyy esimerkiksi Dan Brownia, Cecelia Ahernia ja J. K. Rowlingia..

Kirjoja, kirjoja, kirjoja ja kevätrullia

Viime viikonloppu kului parvekkeella helteistä ja kirjoista nauttien. En osaa oikein lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan, joten nytkin parvekeseurana oli vaikka ja mitä. Aloitin tosin viikonlopun jo perjantaina Stieg Larssonin Millenium-trilogian päätösosalla. Pilvilinna joka romahti päätti trilogian ja vaikka olen katsonut kirjoista tehdyn ruotsalaissarjan ja näin ollen tiesin kuinka tarina päättyy (hyvin!) ei se vienyt lukemisesta intoa. Ahminkin kirjan perjantain ja lauantai aamun aikana ja tämän jälkeen siirryin parvekkeelle seuraavien seikkailuiden pariin.

Näitä sanallisia seikkailuja tarjosivat mm. Sofi Oksanen ja Dorothy L. Sayers. Asiallisempaa linjaa varten minulla oli mukanani myös Bill Brysonin At Home. Kirja taitaa olla myös suomennettu, ainakin suurin osa Brysonin teoksista on. Oman kappaleeni ostin muutamalla punnalla käytettyjen kirjojen kaupasta Lontoosta, ja raahasin sen sitten mukanani Suomeen. Kirja on kyllä hyvä, muuten en tämän ostoksen järkevyydestä tiedä. Bryson kertoo tässä teoksessaan lyhyen historian (kuten yleensä) lähes kaikesta kotiin ja kotielämään liittyvästä. Liikkeelle lähdetään ensimmäisistä asutuksista ja viljelyksistä.

Hupi-osastoa edusti viikonlopussani myös Helen Fieldingin Bridget Jones's Diary. Ilmeisen klassinen chicklit, jota en kuitenkaan ole aiemmin lukenut kokonaan. Miksi en? No siksi. En oikeastaan tiedä tarkasti, miksen ole aiemmin kirjaa lukenut, mutta esitän valistuneen arvauksen. Alkuperäisteos ilmestyi v. 1996, ja suomennos suunnilleen 1998. Muistan, että yritin lukea kirjaa joskus noina aikoina, heti uutena. Ikää minulla kuitenkin oli sen verran vähän, etten oikein osannut samaistua Bridgetiin tai muutenkaan innostua hänen epätoivoisesta elämästään. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin, koen ymmärtäväni paljon paremmin mistä kirjassa on kyse. Ja luulen, että tällä kertaa luen loppuun minkä aloitinkin.

Ja sitten niihin kevätrulliin. Vaikka viikonloppu oli osittain täyttä tuskaa helteen vuoksi, ei kukaan voi olla syömättä kolmea päivää. Lauantaina listalla olikin pitkästä aikaa kevätrullia, lähinnä jääkaapissa muhineiden porkkanoiden ja kaalin vuoksi. Toinen syy oli kokeilla filotaikinaa kevätrullia kuorena, sillä en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt kevätrullataikinaa kohtuullisen matkan päästä kotoani. Oma reseptini on melko yksinkertainen, varmaankin jopa naurettavuuteen asti.
Kevätrullatäytteeseen tarvitaan:
silputtua kaalia
silputtua porkkanaa
liotettua riisinuudelia
soijakastiketta
Kaali ja porkkana paistetaan pannulla pehmeiksi, nuudelit lisätään joukkoon ja maustetaan soijakastikkeella, annetaan jäähtyä.

Kevätrullien kasaaminen ja paisto:
Sulata käyttämäsi taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Jos kyse on isoista filotaikina arkeista, pilko ne haluttuun kokoon. Itse leikkasin levyt kolmeen suikaleeseen. Täytä levyt, jos rullaaminen tuottaa päänvaivaa, suosittelen etsimään netistä videon, jossa tämä näytetään. Paaaaaaljon helpompaa niin, kuin se, että minä tässä nyt yrittäisin sitä selittää.

Jos käytät filotaikinaa, voit paistaa rullat uunissa, noin 200 asteessa. Muista voidella rullat esim. öljyllä, niin pinnasta tulee rapeampi. Jos kuitenkin haluat autenttisemman kokemuksen, uppopaista rullat öljyssä. Se ei ole niin vaikeaa miltä kuulostaa. Hyvä teräskattila, n. 5 cm:n kerros öljyä pohjalle ja odotellaan muutama minuutti, että öljy kuumenee. Kun öljy on n.180 asteista tai öljyyn tiputettu filotaikinan pala alkaa sähistä, on se tarpeeksi kuumaa. Muutama rulla kerrallaan öljyyn ja paisto kauniin ruskeiksi, menee muutama minuutti. Kattilasta noukkimisen jälkeen kannattaa nostaa rullat valuttamaan ylimääräiset öljyt esim. talouspaperiin. Dippaa makeaan chilikastikkeeseen. Tai ihan mihin vaan haluat.