Kirjamessut koettu

Kävinpäs Helsingissä Kirjamessuilla, viikko sitten, ja raportti tulee vasta nyt. Kerta oli minulle ensimmäinen, ja jos totta puhutaan, en ole ehkä tiedostanut koko messujen olemassaoloa kuin ehkäpä vasta viisi vuotta. Ja nyt pääsin sitten ensimmäistä kertaa paikan päälle. Useampana vuonna olen kyllä suunnittellut ja haaveillut messureissusta, mutta olen joko asunut niin kaukana tai ollut työvuorossa niin, ettei messuille lähteminen ole ollut järkevällä tavalla mahdollista. Nyt kuitenkin asuinpaikka ja elämäntilanne mahdollistivat päivämatkan, jonka taitoin kirjaston asiakkailleen järjestämällä bussireissulla.

Reissupäivä oli lauantai, joka sopikin minulle kivasti, sillä tuolloin oli ohjelmassa paljon dekkari-aiheista puhetta Suomen dekkariseuran suunnittelemassa ja organisoimassa Dekkarilauantaissa, joka valloitti Mika Waltari -lavan koko päiväksi. Kuuntelin muutamia keskusteluja, mutta valitettavasti kaikkea ei millään ehtinyt seurata, kiinnostavaa ohjelmaa oli niin paljon. Toki keskityin messuilla muuhunkin kuin puheohjelmaan. Tapasin ystäväni, kävin pyörimässä myös Ruoka, viini ja hyvä elämä -messuilla ja tietysti hipelöin lukemattomia kirjoja.

Pelkälle ihastelun tasolle ei kuitenkaan kirjojen kanssa jääty, vaan päädyin myös ostamaan useampia teoksia itselleni. Seuravaa kertaa varten henkinen muistilappu; ota reppu mukaan. Nyt raahasin ostoksiani kangaskassissa, joka sinällään toimi oikein hyvin. Kassin paino ja omat niskalihakseni eivät kuitenkaan olleet aivan synkassa ja useamman tunnin haahuilu painavan kassin kanssa jumittikin niskat pariksi päiväksi. Mutta oli se sen arvoista! Kirjoista tullee myöhemmin oma postauksensa, tai mahdollisesti useita. Seuraavaksi pitäisi alkaa valita kirjoja Lukuhaastetta varten, marraskuu alkaa ihan pian!

Hautausmaakakku

Vaikka periaatteessa tykkään leipoa melkein mitä vaan, on yksi alue, jolla en loista, ja se on koristelu. Oli kyse sitten kuppikakuista tai pikkuleivistä, täytekakkuihin edes menemättä, en omaa sitä taiteellista silmää, joka monella kotileipurillakin nykypäivänä on. Tiedän kyllä, että kaulintamassat ynnä muut tykötarpeet olisivat minunkin ulottuvillani, jos vain haluaisin niitä opetella käyttämään, mutta vielä en ole kokenut riittävän voimakasta tarvetta. Minulle ensisijaista on tähän mennessä ollut se, että leipomukseni maistuvat mahdollisimman hyviltä. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten mielelläni leipoisi juttuja, joissa on jokin erikoisuus, tuunaus tai koukku ulkonäössä. Kunhan se ei ole liian vaikea. Vuosi sitten näihin aikoihin törmäsin verkkokirjastossa englanninkieliseen e-kirjaan, joka esitteli halloweenleipomuksia koko perheen riemuksi. Ohjeesta en muista mitään, mutta silmiini sattui kuva matalasta 'kakusta', joka oli koristelu muistuttamaan hautausmaata. En ole sittemmin kokeillut tuoko 'hautausmaakakku' kuinka paljon google-osumia, 'greveyardcake' tuo ainakin, mikäli joku kaipaa lisäinspiraatiota. 

Tuolloin teimme äitini kanssa kokeiluversion, joka onnistui melko hyvin, mutta sitten ajatus painui unholaan. Nyt leivoin viikonloppuvieraita varten ja mokkapalalevy oli tullut ulos uunista, kun hoksasin tilaisuuteni leikkiä halloweenia koittaneen. 

Ja here's how:

Pohja: (minulla mokkapalalevy, jokin muukin pohja toimii, kunhan se on mehevä)
3 munaa
2,5 dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1,5dl maitoa
150g voisulaa

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen parissa erässä taikinaan ja nostele varovaisesti sekaisin. Lisää lopuksi voisula. Paista joko uunipellillä tai hieman pienemmässä vuoassa (jolloin pohjasta tulee paksumpi ja mehevämpi) 200 asteessa, 20-25 minuuttia.

Päälle:

Kuorrutus johon 'hiekka' tarttuu voi olla perinteinen mokkapalojen kuorrutus eli reilusti tomusokeria, vähän kaakaojauhetta, pari rkl kahvia ja sulaa voita niin paljon, että seos on paksua, mutta levittyy TAI

Mikäli pidät nutellasta ja tuorejuustosta, syntyy helppo ja herkullinen kuorrute yhdistämällä 1:1 nutellaa ja maustamatonta tuorejuustoa. Tämän kokoiselle levylle ei tarvita täyttä pakettia molempia, mutta kukaan ei tietysti kiellä laittamasta reilusti.

Kuorrutteen päälle 'hiekaksi' ja 'mullaksi' murskattuja keksejä. Oikeastaan mitä tahansa makeita keksejä tai pipareita voi käyttää. Dominot ainakin toimivat hyvin, samoin kauralastut. Keksit pakastepussiin ja kaulimella murskaksi. 'Hautakivet' tein tällä kertaa valmiista kekseistä, joissa sattui olemaan tornin kuva. Viitseliäs voisi toki leikata sopivat muodot vaikkapa digestiveistä ja pursottaa kiviin tekstit, mutta minulla ei ollut siihen aikaa. Madot ovat kaupan irtokarkkilaarista. Sekä matojen että kivien parempi uppoaminen maahan on varmistettu tekemällä terävällä veitsellä pieni viilto tarvittavaan kohtaa.

Sofi Oksanen: Norma

Uusin Sofi Oksanen on nyt luettu. Kyllähän se vaan on niin, että minä olen jonkilaisessa koukussa tähän kirjailijaan. Eikä siinä mitään, tämä on melko vaaratonta riippuvuutta. Kun lisäksi otetaan huomioon kuinka hyvin Oksanen kirjoittaa, en usko, että tässä tapahtuu suurta vahinkoa.

Norma, kivasti kirjastosta hain.

Mutta juu, olikos tämä nyt sitten jännäri vai mikäs? Törmäsin jossakin kommentteihin siitä, että Oksasen uusin on jännitysromaani. No ei kyllä minusta ollut. Toki tarinassa oli jännitystä ja elementtejä, joita korostamalla ja eri tavalla kokoonkeittämällä olisi saatu aikaan hyvinkin vetävä jännäri. Näin ei nyt kuitenkaan toimittu, vaan sukuhistoria, jännäriainekset ja ihmissuhteet koottiin yhdeksi vetäväksi paketiksi, jota oli vaikea laskea käsistään ja jonka luki sujuvasti. Vaikka kirjassa onnistuttiin käsittelemään vakavaakin aihetta, rahan valtaa ja sitä, kuinka vähän me todellisuudessa piittaamme muista ihmisistä, oli Norma kuitenkin ennen kaikkea sujuvaa kerrontaa. Kirjan luki mielellään ja oikeastaan tajuamatta kuinka isoista asioista puhuttiin. Ainakin minulle tämä alkoi upota tajuntaan vasta lukemisen jälkeen, ja saa nähdä mitä alitajuntani pullauttaa ulos aihetta aikansa sulateltuaan. 

Ainut varsinainen moitteeeksi laskettava seikka liittyy itselläni siihen, että kirjan loppu jätti taas aavistuksen mietteliääksi. Tämä ei siis ole sinällään huono asia, minusta ajatuksia herättävät kirjat ovat ihania. Mutta. Norman kohdalla juonta kuitenkin punotaan vahvalle hyvän ja pahan väliselle asettelulle, joka saa lukijan toivomaan selvää, kiistämätöntä, kiveen hakattua onnellista loppua. Eihän elämä tietenkään niin mene, mutta olisi kiva, jos tarinat joskus menisivät.  

Luulen, että yksi parhaista puolista Normassa taisi olla se, ettei kirja käsitellyt Neuvosto-Viroa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, minusta Sofi Oksasen aiempi tuotanto on ollut hyvin laadukasta ja myös tärkeästä aiheesta kirjoitettua. Olen pitänyt näistä kirjoista kovasti ja odotan Viro-sarjan viimeistä osaa, joka kuulemma on tulossa. Tällä hetkellä olen kuitenkin innoissani siitä, että Oksanen kirjoittaa muutakin. Kirjailija kun leimataan hyvin helposti vain yhden genren kirjoittajaksi. Jotkut tyytyvät tähän kohtaloon, toiset ovat siitä jopa iloisia. Minä puolestani toivon, että saan tulevinakin vuosina lukea Sofi Oksasen romaaneja, kaikista aiheista.

tl;dr Pidin kovasti, loppu jätti epäluuloiseksi. Aivan ihanalla tavalla erilainen kuin muutamat aiemmat.

Ostoksilla

Minulla on paha tapa ostella kirjoja, erityisesti 'jos halvalla saa' eli kirppareilta, divareista, antikvariaateista jne. Pyrin kuitenkin siihen, etten ostaisi itselleni kirjoja, joita en lue kuin kerran tai jotka ovat helposti hankittavissa vaikkapa kirjastosta. Suurin osa lukemastani kirjallisuudesta tulee kuitenkin kirjaston hyllystä, omia kirjojanikin toki luen, mutta harvoin ostan itselleni kirjaa siksi, että haluan lukea juuri sen kirjan juuri sillä hetkellä. Tämä pätee oikeastaan vain keittokirjoihin. Kaunokirjallisuuden suhteen myönnän olevani pihi, haluan yleensä aina ensin varmistua kirjan laadusta ja uudelleenluettavuudesta ennen kuin ostan sen itselleni. Poikkeuksia ovat vain edulliset dekkarit kirjoittajilta, joiden tyylin tunnen jo tai pokkarit, joiden hinta ei päätä huimaa mutta kirjaston varausjonot sen puolestaan tekevät.

Kuitenkin, ostan siis kirjoja mielestäni huomattavan paljon. Tällä hetkellä minulla on noin puolitoista hyllymetriä kirjoja, joille ei ole olemassa minkäänlaista hyllypaikkaa. Ja minulle on äärimmäisen tärkeää, että kirjat ovat hyllyssä, eivät epämääräisinä kasoina siellä sun täällä. Ja taas tällä viikolla ostin lisää kirjoja. Kotikaupungissani on ihana antikvariaatti, jonka valikoima on minun mielestäni suorastaan mainio. Tuntuu, että aina löytyisi jotakin ostettavaa. Niin kävi nytkin. 

Kirjapinojen kartutusta.

Nyt kuitenkin voin yrittää puolustautua sillä, että kaksi kirjaa kolmesta oli kirjoja, joita olen etsinyt kohtuuhinnalla jo pidempään. Ainoastaan Eeva Tenhusen esikoisdekkarin 'Mustat kalat' näköispainos oli impulssiostos, mutta kirjan hinta-kuntosuhde oli erinomainen. Kaksi muuta puolestaan olivat pitkän aikaa etsittyjä. 

Louisa May Alcottin 'Pikku naisia' on yksi niistä lapsuuden kirjoista, jonka haluan nyt aikuisenakin omistaa ja lukea aina toisinaan. Minulta löytyvät hyllystä sarjan osat II ja IV eli 'Viimevuotiset ystävämme' ja 'Plumfieldin pojat', mutta miksi, sitä en edes tiedä. Sen tiedän, etten ole niitä itse ostanut, vaan saanut ehkä lahjaksi, mikä selittänee myös osien I ja III tähän astisen puutteen. 'Pikku miehiä' pysyy siis edelleen etsittävien listoilla. 

Toinen etsitty kirja, ei tosin läheskään yhtä pitkään ja hartaasti etsitty kuin Alcott, oli Anne Frankin päiväkirjan uusi laitos. Olen lukenut Eila Pennasen suomennoksen 'Nuoren tytön päiväkirja' nuoruudessani, ja kun uusi, täydennetty laitos ilmestyi Anita Odén kääntämänä 2002 en kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Myöhemmin olen kuitenkin alkanut kaivata tätäkin teosta, jossain muodossaan, omaan hyllyyni. Nyt kun hyväkuntoinen ja edullinen kappale sattui kohdalle, en jäänyt harkitsemaan enempää. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla millainen tulee olemaan mahdollisesti parin vuoden sisään ilmestyvä kriittinen editio, jonka on kerrottu sisältävän vielä enemmän alkuperäisistä julkaisuista pois jätettyä materiaalia.

Tarina laiskuudesta ja päärynäpiirakasta

Olipas kerran minä, joka menin kauppaan ja löysin päärynöitä. Ne eivät olleet mitenkään erikoisia päärynöitä, eivät luomua, eivät tarjouksessa. Teki kuitenkin mieli päärynöitä ja ostin muutaman. Päärynät jäivät keittön pöydälle pussiinsa odottamaan, että söisin ne. Päiviä kului. Katsoin välillä pussiin ja totesin päärynöiden olevan vielä aivan hyviä. En kuitenkaan saanut aikaiseksi syödä ensimmäistäkään. Sain idean; entä jos leivon päärynöistä jotakin? Mutta mitä? Piirakan! Ja saan tähän piirakkaan jollakin tavoin hukattua myös purkin valmiiksi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Hyvä idea. Toteuttamiseen meni kuitenkin vielä muutama päivä. Millaisen pohjan tekisin, mikä olisi paras? Lopulta menin laiskimman kautta ja ollessani jälleen kaupassa kuljin sen pakastealtaan eteen joka piti sisällään leivontavalmiit, jäiset taikinat. Päädyin vielä tässäkin helpoimpaan; pyöreä pohja, jota ei tarvitse esipaistaa eikä vuokaa tarvinnut myöskään voidella. 

Piirakka menossa uuniin. Huomaa taiteellinen asettelu.

Päärynäpiirakka:
1 valmistaikina (tai saa tehdä itsekin)
1 purkki valmista kinuskia tai 1 purkki kondensoitua maitoa 3h keitettynä ja jäähdytettynä
2 isoa päärynää ohuina viipaleina

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan, tarkista myös uunin lämpötila taikinan pakkauksen ohjeesta. Omani oli 200 asteessa n. 25 minuuttia. Painele taikina piirasvuokaan. Levitä kinuski taikinalle. Painele siivutettu päärynä kinuskiin. Paista. Syö lämpimänä. (Menee se kylmänikin, mutta kinuski näyttää sitten jäähtyneenä ällöltä, ei kuitenkaan vaikuta makuun.)

Ja tältä se näytti jäähtyneenä.