Olen älytön Agatha Christie -fani, ja suurimman osan kirjoista olen lukenut useita kertoja. Muutenkin diggailen brittiläistä kultakauden palapelidekkaria, mm. John Dickson Carr/Carter Dickson ja Dorothy L. Sayers kuuluvat ehdottomasti lempikirjoittajiini Christien ohella. Voi siis vain kuvitella, kuinka innoissani olin, kun luin uudesta Hercule Poirot -dekkarista.
Kyse on brittiläisen rikoskirjailija Sophie Hannahin kirjoittamasta dekkarista Nimikirjainmurhat, johon Agatha Christien oikeudenomistajilta on saatu lupa. Dekkari sijoittuu 1920-luvulle ja siinä seikkailee meille kaikille entuudestaan niin tuttu ja rakas pikku belgialainen, Hercule Poirot. Varasin teoksen kirjastosta hyvissä ajoin, ja sainkin oman kappaleeni näppeihini heti kun se muovituksesta lainausosastolle kerkesi.
Mutta, mutta.. En voi sanoa muuta, kuin että pettymys oli valtava. Jopa siihen nähden, että olin varma, ettei kukaan pysty Christietä haastamaan, olin huomattavan pettynyt lopputulokseen. Kirja oli kyllä ihan perusnäpsäkkä dekkari, ehkä aavistuksen heikolla juonella. Juonen heikkoudella viittaan siis siihen, että kultakauden dekkaristit perinteisesti tarjosivat kaikki oikean syyllisen päättelyyn tarvittavat vihjeet lukijalle, ilman kommervenkkejä ja psykologisia vaikuttimia, joista lukijalle olisi unohdettu mainita. Nyt jäi kuitenkin olo, että tarinaa rakennettiin kovasti, mutta ne varsinaiset vihjeet napattiin sitten lopuksi miltei ilmasta kiinni sopimaan lopussa olleeseen suureen syyllistenpaljastuskohtaukseen.
Lisäksi petyin siihe, että en aistinut kirjassa mitään Christieltä. Ja juuri tätä puolta oli mainostettu ja korostettu! Jos kirjaa olisi markkinoitu vaikkapa sanomalla, että siinä seikkailee Hercule Poirot -niminen hahmo, mutta kyse ei ole uudesta Christiestä, en ehkä olisi aivan näin pahoillani. Nyt kuitenkin liian moni asia jäi kaivelemaan; jatkuva "pienten harmaiden solujen" korostaminen, toistuvat maininnat Poirotin belgialaisuudesta, hahmojen kuvailun puuttuminen, täysin uusi 'kumppani' Poirotille. Valitettavasti minusta tuntui, että mikäli Poirot nimen olisi vaihtanut ja maininnat belgialaisuudesta ja harmaista soluista olisi vain poistanut, ei tästä kirjasta olisi millään tavalla tullut mieleen Agatha Christie eikä Hercule Poirot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti